Shindo-koulutus Suomessa
Shindoa voi opiskella eri puolilla Suomea Shindo ry:n rekisteröimien shindo-kouluttajien ja -hoitajien ohjauksessa.
Harjoitella voi vain omiin tarpeisiin itsehoitona mutta myös ammatillisen valmiuden hankkiminen on mahdollista.

Peruskurssiviikonloppu antaa valmiudet itsehoitoon. Kurssilla käydään läpi perusvenytykset, niiden kevyttä tehostamista sekä tutustutaan alustavasti hartioiden ja jalkaterän hoitoon.

Rentoutusohjaajan valmiudet voi hankkia noin puolen vuoden opiskelulla sekä näyttökokeen suorittamisella. Noin vuoden kestävän syventävän opinto- ja harjoittelujakson ja näyttökokeen jälkeen voi hakeutua varsinaiseen shindo-kouluttajaohjelmaan, joka kestää aikaisempien kurssien jälkeen noin vuoden.
Myös jatkokoulutusta järjestetään säännöllisesti.

 

 
Shindo peruskurssit
Shindo peruskurssilla tutustutaan kuuteen perusvenytykseen, muutamiin tehostaviin hoito-otteisiin sekä tehdään rentoutta ja vahvuutta tukevia harjoituksia. Alustavasti tutustutaan myös hartioiden ja jalkaterien hoitoon. Kurssisisältö antaa työkaluja omaan huoltoon. Opittuja asioita voi käyttää yksityisesti omassa lähipiirissä.
 
Rentoutusohjaajan perusopinnot
Koulutus on Suomessa yhdenmukaista kaikille rentoutusohjaajaksi opiskeleville. Koulutusjakso on vähintään yksi lukukausi (5-6 kk) ja 50 koulutustuntia/9 kurssipäivää.

Koulutukseen kuuluu rentoutustekniikoita ja rentous/ jännitysharjoituksia sekä shindo-venytykset yksin ja parin kanssa sekä tärkeänä osana hoitamisen perusteiden opettelua. Ohjelmassa on selän ja hartioiden hoitoa, varvashoito sekä jalkojen ja käsien hoitoharjoituksia.

Rentoutusohjaajan koulutus on myös perusta shindon syventävälle kurssivaiheelle ja varsinaiselle, yhteensä kaksivuotiselle kouluttaja-/ hoitajakoulutukselle.

Hoitotekniikoita harjoitellaan oikean venytysten tukemiseen tarvittavan taidon oppimiseksi, ei hoitotyötä varten.

Kurssilla harjoitellut hoitotekniikat ovat myös ohjaajan itsehoitoa ja kotihoitokäyttöön.

Rentoutusohjaajakoulutus antaa valmiudet ja oikeudet shindo rentoutus- ja venyttelyryhmien ohjaamiseen sekä näiden harjoitusten yksityisohjaamiseen asiakkaille. Koulutus antaa oikeuden käyttää shindo tavaramerkkiä kyseisen toiminnan mainostamisessa, mutta ei anna vielä kouluttaja- tai hoitajaoikeuksia.

 
Rentoutusohjaajan syventävä koulutusjakso

Syventävän vaiheen koulutuksiin edellytetään hyväksyttyä Shindo rentoutusohjaajan koulutusta.

Syventävän kurssin kesto on noin kaksi lukukautta, yhteensä 12 kurssipäivää.

Syventävä kurssi on tärkeä shindo-harjoittelun vaihe. Silloin kerrataan rentoutusohjaajakurssin sisältöä, opitaan uusia tekniikoita, valmistaudutaan mahdolliseen kouluttajakurssiin ja nautitaan myös vapaammasta perustekemisestä. Luodaan omaa ”käsialaa” ja harjoitellaan syvempää hoitamisen otetta sekä asentoa/asennetta. Kurssin sisältönä on useita uusia hoitotekniikoita, venytysten syventämistä, sovellutuksia ja mm. apuohjaajana toimiminen ryhmissä.

Jakso ei vielä anna oikeuksia hoitotyöhön tai rentoutusohjaajakoulutuksen antamiseen.

Syventävää koulutusta voivat antaa koulutustiimin jäsenet.

Myös syventävään vaiheeseen kuuluu näyttökoe ja tämän vaiheen suorittaminen on edellytys kouluttaja-/hoitajakoulutukseen hakeutumiselle. Syventävän jakson näyttökokeen ottavat vastaan menetelmän kehittäjä Kazuko Kuratomi tai Sirkka Liias-Heikkinen.

 
Hoitaja- ja kouluttajakoulutus

Kurssin tavoitteena on ohjata syventävän shindo-koulutuksen käyneille lisävalmiuksia omaan rentouteen, itsehoitoon ja venyttelyyn, syventää aiemmin opittuja hoitotekniikoita ja vahvistaa käytännön taitoja niissä, ohjata uusia toisten ihmisten tukemisen taitoja ja hoitotekniikoita, antaa valmius ohjata venytysiltoja, shindo perus- ja rentoutusohjaajakursseja, antaa tietoa shindon monipuolisista käyttömahdollisuuksista ja ohjata kurssilaisia shindo-menetelmän käytännönläheiseen, luovaan soveltamiseen omassa elämässään.

Koulutus kestää noin vuoden ja siihen sisältyy myös apuohjaajana toimimista tai omista ryhmistä raportointia, harjoitushoitoja sekä näyttökoe. Kurssikokonaisuuden hyväksytty suorittaminen ja päätösseminaariin osallistuminen näyttökokeineen antaa oikeuden shindo-kouluttaja nimikkeen käyttöön. Kouluttaja rekisteröityy maailman ja Suomen kouluttajarekisteriin. Sertifikaatti tilataan Japanista.

Shindo nimikkeen (rekisteröity tavaramerkki) ammatillinen käyttö ja kouluttajarekisteriin kuuluminen edellyttää tietojen ja taitojen päivittämistä vuosittaisiin kertauspäiviin osallistumalla (Shindo Pro) sekä Shindo ry:n laatimien eettisten sääntöjen allekirjoittamista.

Näyttökokeen vastaanottaa Kazuko Kuratomi tai Sirkka Liias-Heikkinen. Koulutusta voivat antaa koulutustiimiin kuuluvat shindo-kouluttajat.

 

Tapahtumia

Hyvän Olon viikonloppu
Jyväskylän Paviljongissa 11. - 12.9.2010
avoinna la 10 - 18, su 10 - 17

Shindo ry osastolla C515

Tule kokeilemaan Jomon-Shindoa C-hallin Demostudioon lauantaina klo 11.00, sunnuntaina klo 15.30.
 
Shindo-opiston venyttelyryhmät alkavat 2.9.
Lue lisää...
 
Shindo ry mukana messuilla:
Hyvän Olon päivät Jyväskylä 11.-12.9.
Hyvän Olon Lähde Ylivieska 11.-12.9.
Terveysmessut Helsinki 15.-17.10.
Educa 2011, Helsinki 28.-29.1.2011
 
Shindo Pro-koulutus
Seuraavat koulutuspäivät:
27.-28.11.2010 Helsingissä
Lue lisää